Isänpäivä on taas nurkan takana – mikä lahja isälle? Tässä parhaat vinkit ja ideat lahjaksi isälle. Linkit vievät yhteistyökumppaneiden sivuille.

Kirja on vuodesta toiseen isänpäivälahja nro 1. Vuoden uutuudet ja historia-aiheiset kirjat ovat erityisen suosittuja. Tänä vuonna mielenkiintoisia elämänkertoja ovat esimerkiksi Jari Tervon kirjoittama loiriLoiri, Kari Lumikeron kari
Uutismies, salo
Mika Salo – elämäni tai Tapio Suomisesta kertova suominen
Urheiluhullu. Reijo Mäen uusin Vares on tolvana
Tolvana, Remekseltä on tänä vuonna ilmestynyt remes
Kremlin nyrkki, ja Jo Nesbolta veitsi
Veitsi. Björn Wahlroosin kuinka
Kuinkas tässä näin kävi? on varmasti kehittävää yhteiskunnallista luettavaa.
Unihaasteiselle Mathew Walkerin uniMiksi nukumme on todella avartava kirja, ehdoton lukusuositus! Jos isä istuu paljon autossa, aani
äänikirja on mahta lahjavinkki. sinuhe
Sinuhe Egyptiläinen tai japani
Japanin kielikurssi ovat lahjaideoita.
Lehtitilaus on aina ajankohtainen, ja jatkaa antamistaan vielä isänpäivän jälkeenkin. Anna isälle lahjaksi historia- tai tekniikka-aiheinen lehtitilaus tai Glorian Ruoka ja Viini -lehden tilaus. Lehtitukussa on kymmeniä suomalaisia ja ulkomaalaisia lehtiä tilattavaksi, joten jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Useissa lehtitilauksissa tulee mukana myös tilaajalahja.
Kännykät ja muu kannettava elektroniikka kaipaa usein vara-akkuja ja kestäviä latausjohtoja, niitä voi tilata e-Villestä.
Elektroniikka on nykyaikaa, eikä ilman sitä enää tahdo pärjätä. Edelleen pinnalla ovat älykellot ja älyrannekkeet, joiden avulla on helpompi pysyä hyvässä kunnossa.
Coolstuffin Tile Mate on bluetooth-laite tavaroiden jäljittämiseen. Lisää läpyskä avainnippuun, ja avaimet eivät enää huku kenkiin tai lelulinnoihin. Tai laita ohut jäljitin lompakkoon, ja kotoa lähteminen on aina nopeampaa.

Aineettomat lahjat ovat jatkuvasti suositumpia. Kotisiivous Freskalta voi olla todella ihana isänpäivälahja.
Yhteiset liput lätkä- tai korismatsiin, venemessuille tai muuhun tapahtumaan on erinomainen isänpäivälahja hänelle, jolla on jo kaikki tarpeellinen. Myös ravintolaillallinen piristää kummasti. Ja jos oikein haluaa hemmotella, voi varata ihanan mökkiloman Lomarenkaasta, Eckerö Linelta risteilyristeilyn naapuriin tai viikonlopun spa
Naantalin Kylpylästä.
Partojen kulta-aikana monelle isälle kelpaa varmasti lahjakortti partaparturiin tai Nordicfeelistä kunnon parranhoitotuotteet. Samasta osoitteesta löytyy myös miesten tuoksut ja rasvat.
Moni mies toivoo lahjaksi niitä kalsareita ja sukkiakin, eipähän tarvitse itse lähteä kauppoja kiertämään. Timarcossa on kattava valikoima laadukkaita alusvaatteita ja lahjasettejä.
Vaatelahjat pysyvät hyvinä ja usein tarpeellisina lahjoina vuodesta toiseen. Paidat ovat yleensä helppo lahja miehelle, housut taas haastavampi. Isälle voi tilata vaatteita lahjaksi, esimerkiksi kauluspaitoja. miesSmartphoto myy paitoja, jotka voi painattaa omalla kuvalla tai tekstillä, sekä tietenkin muitakin kuvatuotteita.