Isänpäivälahja

23.10.2008 20:31 muori

Muutama juhla pääsee keskeyttämään hartaan joulun odotuksen. Yksi näistä on isänpäivä. Kun olin lapsi, panostimme isänpäivään heikosti. Äiti teki kakun ja iskä sai koulussa tehdyt söperrykset. Mitään erityisiä isän ja lasten juttuja ei harrastettu.

En tiedä vaikuttiko perheeni naisvaltaisuus siihen, että iskä jäi (ja jää vieläkin) usein vähän pimentoon.

Oman perheen kohdalla haluaisin kuitenkin lähteä muuttamaan tätä perinnettä. Mikään juhla ei ole liian pieni juhlittavaksi ja siksi ajattelinkin sysätä meidän perheen isukin vanhemman lapsen kanssa leffaan ja keksiä nuoremmankin kanssa jotain tekemistä.

Aamupala on myös hyvä idea ja herra viisivuotias onkin usein sitä järjestämässä. Ongelmaksi tässä muodostuu kuitenkin oma joka viikonloppuinen aamu-unisuuteni ja kahvinkeiton vastustus. Luulen että isännälle ihana isänpäivälahja on jo lupa nukkua aamulla pitkään.

Suunniteltuja lahjoja en uskalla vielä paljastaa vaikka muutama on jo mielessä. Isäntä kun voi eksyä vakoilemaan…

Tältä sivustolta löytyy myös isänpäivälahjavinkkejä neuvoa tarvitseville. Katso isänpäivä lahjaideat: isänpäivälahjat.

Kommentit

Yksi kommentti artikkelista “Isänpäivälahja”

Tilaa tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä

  1. olio kommentoi 8.11.2008 kello 16:24

    kiva

Kommentoi


Joululahjat ja joululahjaideat Joululahja.org © 2007 Joulupukinpaja, joulupukinmuori ja tontut.