Mitä koululaiselle lahjaksi? Kouluikäisten on myös saatava olla lapsia. Vanhempien on pidettävä huoli siitä, että lahjat ovat vastuullisia.
Vaikka monen koululaisen toivelahja onkin lemmikki, niitä ei pidä antaa lahjaksi. Mieluummin voi antaa lahjaksi lemmikkieläimeen liittyvän kirjan ja keskustella yhdessä kirjan pohjalta lemmikin hoidosta. Adlibriksestä voi tilata kirjoja eläinrakkaalle lapselle lahjaksi.
Urheiluvälineitä lahjaksi lapselle
Urheiluvälineet eivät välttämättä aina pakettia avatessa tunnu lapsesta jännittäviltä, mutta niistä on hyötyä ja huvia usein pitkään. Ne ovat myös hyviä lahjaideoita siskon tai veljen lapsille.
Myös kesäurheiluvälineitä voi antaa jouluna lahjaksi, esimerkiksi pyörä tai potkulauta on suosittu lahja. Sählyn pelaaminen omalla pihalla on tervettä, tilaa Sportamoresta mailat lahjaksi. Myös skeitit ja rullaluistimet ovat haluttuja lahjoja, Sporamoresta voit hankkia lahjaksi koululaiselle rullaluistimet. Hanki urheiluvälineet myös itselle lahjaksi, jotta voitte harrastaa yhdessä. Ja liikunnassa turvallisuus ennen kaikkea, Sportamoressa on hyvä valikoima katu-uskottavia kypäriä.
Parhaat urheilusuoritukset on kiva saada tallennettua, E-Villestä löytyy erilaisia urheilukameroita, joilla voi ikuistaa upeat hetket. Kamerat soveltuvat myös vauhdikkaisiin lajeihin, jopa sukeltamiseen.
Jokaisella lapsella on oltava rattikelkka. Mäenlasku on hyvä tapa saada lapsi urheilemaan ulos raittiiseen ilmaan. Sportamore myy Stigan kelkkoja ja lumipotkulautoja. Myös minisuksilla on kiva laskea mäkeä, Sportamore myy netissä minisuksia halvalla.
Urheilua harrastaville ja seuraaville lapsille jalkapallopaidat ovat mahtavia lahjaideoita. Anna lätkä- tai fudisfanille liput matsiin ja saat samalla yhteistä aikaa tämän kanssa.
Lapset usein rakastavat retkeilyä ja telttoja. Joulusta tekee vielä ihanamman lupaus leirielämästä oman vanhemman tai isovanhemman kanssa. Anna lahjaksi kunnon retkiteltta ja makuupussi retkilupauksen kera.
Omalle pihalle tai mökille sopii trampoliinin seuraksi tai sijasta hyvin linnunpesäkeinu (ts. hämähäkkikeinu).
Elektroniikkaa lahjaksi koululaiselle
Tekniikan ehdottomia bonuksia ovat tavoitettavuus, myös lasten. Yhä nuoremmilla lapsilla on nykyisin kännykkä, mikä helpottaa perheen jokapäiväistä elämää. E-villestä voit etsiä lapsellesi sopivaa kännykkää.
Monen lapsen toivelahjoja ovat erilaiset pelikonsolit. PlayStation4 on edelleen monella lahjalistalla. Myös käsikonsolit ovat hyviä ja mukavaa ajanvietettä vaikka pitkillä automatkoilla. CDONista löytyy erilaisia pelikonsoleita.
Koululaiselle voi ostaa jo oman tietokoneen. Tabletit syrjäyttävät isompia koneita, mutta kannettavat ja pöytäkoneet ovat raskaammille peleille tarpeen. Hanki kannettavat ja tabletit CDONilta. Muista, että netin käyttöä voi helposti ja on hyväkin vahtia.
Ja kunnon kuulokkeet tuntuu olevan välttämättömyys. Nuoremmille kissankorvakuulokkeet e-Villestä voivat olla ihana lahja. Vanhemmat lapset haluavat vähän järeämmät tai langattomat kuulokkeet korvilleen. Kannattaa tarkistaa myös CDONin iso kuulokevalikoima.
Pelit ja elokuvat – vinkkejä lahjaksi lapselle
Stigan jääkiekkopeli on klassikko, jolla on kiva voittaa isi. Muutenkin lautapelejä on kiva pelata koko perheen voimin, ja hyviä ideoita lahjaksi koululaiselle.
Klassikkoseurapelitkin uudistuvat: monen toivelistalla on Fortnite Monopoli tai Pokemon Monopoli CDONilta. Ja onhan Pokemon kortit ihan oikea korttipeli; anna lahjaksi Pokemon kortteja ja opettele itsekin pelaamaan. Monet Pokémon Go intoilijat haluavat vain keräillä näitä keräilykortteja, ja se on ihan yhtä kivaa.
Myös pc- ja konsolipelit voivat olla opettavaisia. Kannattaa kuitenkin tarkistaa elokuvien ja pelien ikärajat, sillä osa peleistä ovat todella raakoja.
Tämän syksyn haluttuimpia koululaisille sopivia pelejä ovat esimerkiksi Plants vs. Zombies Battle for neighborville ja Fifa19. Overwatch on todella suosittu k-12 peli.
Usemmalla ohjaimella voi useampi pelata. Jos konsoli ja tarvittavat pelit jo löytyvät, lisäohjain mahdollistaa kaksi- tai kolminpelit.
Elokuvia on kiva katsoa yhdessä joulunpyhinä. CDONista voit tilata paljon leffoja lahjaksi koululaiselle. Joka vuoden hitti lahjavinkkejä ovat mm. japanilaisen studio Ghiblin koko tuotanto.
Kovan luokan Harry Potter fani arvostaa varmasti myös velhomaailman tavaroita. Collsshop myy mm. Harry Potter taikasauvoja, vaatteita, koruja ja muita Harry Potter fanituotteita.
Kirjat ja levyt – lahjaideoita lapselle
Kirja on aina hyvä lahja lapselle. Aattoiltana on ihanaa lahjojen jaon ja suklaan syönnin jälkeen käpertyä yhdessä lapsen kanssa lukemaan uutta kirjaa. Myös koululaisille on hyvä antaa lahjaksi kirjoja, joita on tarkoitus lukea yhdessä.
CDONista ja Adlibriksestä löytyy koululaisten suosimat kirjat, mm. Harry Potterit ja Risto Räppääjät. Vuonna 2017 on ilmestynyt Risto Räppääja ja ujo Elmeri. Ala-asteikäisen on helppo innostua lukemisesta Neropatin päiväkirjojen, Heinähatun ja Vilttitossun tai Ellan matkassa. Heinähattu, Vilttitossu ja Kana on sarjan uusin kirja. Uusin Ella on Ella ja kaverit hiilijalanjäljillä. Joissain piireissä heppakirjat ovat suosittuja. Jännittävämpää ja haasteellismpaa lukemista tarjoaa Eragon-sarja.
Elena Favillin ja Francesca Cavallon Iltasatuja kapinallisille tytöille 2 on kirja kaikille lapsille, joiden toivot kasvavan itsenäisiksi ja toisia kunnioittaviksi ihmisiksi.
Kepler62 on mahtava, lukemaan innostava kirjasarja.
Myös sarjakuvat ovat tervettä lukemista. Sarjakuvissa on mistä valita. Voit lahjan avulla tutustuttaa lapsen vaikka omiin vanhoihin lempisarjakuviin. Vanhoista sarjakuvaklassikoista oppii paljon. Tintti-sarjakuvat ja Aterixit ovat ehdottomia klassikoita. Ja Don Rosan kovakantiset klassikko Aku Ankat! Sammon salaisuus -juhlapainos on melkein osa meidän kulttuurihistoriaa.
Voit myös tilata lempilehden kotiin. Lehtitukusta voi tilata lapsen lempilehden vaikka vuodeksi. Jotta lahja olisi konkreettisempi, anna lehtitilausilmoituksen mukana ainakin yksi irtonumero.
Keittiössä hääriminen on erittäin opettavaista ja ruoanlaitto tärkeä taito oppia, vaikkapa Adlibriksen lasten keittokirjoista. Suomen lasten leivontakirjan avulla herkutkin tehdään itse. Joku voi innostua ihan aikuistenkin keittokirjoista.
Lapsille on paljon erilaisia kokoelmalevyjä. Monet lapset toivovat perinteisten lastenlaulujen lisäksi ihan aikuistenkin musiikkia. Cd-levyjä voi tilata koululaiselle lahjaksi cdon.comista.
Kädet käyttöön – lahjaideoita
Legot ovat kestäviä ja mielenkiintoista ajanvietettä vielä aikuisiässäkin. Pojilla vaikuttaa olevan enemmän kiinnostusta rakentamiseen. Legot ovat kuitenkin hyvä lahja myös tytölle: nykyisin löytyy yhä enemmän myös tytöille suunnattuja legosarjoja. Paljon erilaisia Legoja lapsille lahjaksi netissä myyvät Lelufantti.
Lelufantin myymä Cobi rakennussarja tarjoaa raisumpiakin rakennusaiheita lahjaksi lapselle, mm. sotalaivoja ja tankkisettejä.
Perinteisten kauko-ohjattavien autojen rinnalle haastetta tuovat erilaiset kauko-ohjattavat dronet.
Vaatteet ja korut lahjaksi koululaiselle
Siistit lakanat ovat kiva sisustuslahja. Myös pussilakanasetit sekä bändi- ja fanituotteet isompaankin makuun ovat mahtava lahja koululaiselle.
Avaimenhukkaajalle muutaman euron viheltäessä hälyttävä avaimenperä Digishopista on hyvä lahja.
Korut ovat koululaisillekin kiva lahja. Keskisen kello myy siistejä kelloja ja koruja lahjaksi myös lapsille. Sieltä löydät esimerkiksi suositut Thomas Sabon Charm Club ranne- ja kalakorut, sekä Nomination korut lahjaksi.
Mitä vanhemmaksi tullaan sitä enemmän arvostetaan pehmeitäkin paketeita. Tietty vaate on usein haluttu lahja. Myös lämpökerrastot ovat joka talvi tarpeen, katso kotimaassa valmistavan Tam Silkin aluskerrasto lapselle.
Kengät voivat olla hankala lahja, mutta rullakengät ovat monen toivelistalla. Rullakengät valoilla tai ilman, sekä muut kengät ovat sopivia lapsille lahjaksi.
Myös uusi koulureppu voi olla tarpeen, ja joskus toivelistalla on tietty merkki. Sportamorella on yli 200:n repun valikoima. Scandinavian outdoorstore myy Fjällrävenin Kånken -reppuja eri väreissä ja koissa.
Musiikin lahja lapselle
Lapselle voi hyvin antaa jonkin musiikki-instrumentin lahjaksi. Näin voi kokeilla, olisiko lapsella kiinnostusta harrastuksen aloittamiseen.
Digitaalinen piano tai sähkörummut Coolshopista on hyvä paikka aloittaa, jos lapsella on innostusta musiikin opettelemiseen. Ukulele on myös yksi suosikki. Netti on täynnä opetusvideoita soiton aloitteluun.
Tiedettä
Lelufantista löytyy kehittäviä tiedeleluja, joilla voi testailla fysiikan ja kemian lainalaisuuksia.
Voit myös itse rakentaa tiedesetin esimerkiksi juuri tulivuoren tekoa varten. Lue itsetehdystä tulivuoresta ja muista itsetehtävistä lahjoista lapselle vinkkejä sivulta itsetehdyt lahjat.
Lahjavinkkejä lapselle omaan huoneeseen
Joululahjat ovat parhaita, kun niistä on hyötyä pitkään.
Oma yölamppu on monelle tärkeä, ja tuo ihan omaa tunnelmaa lapsen huoneeseen.
Valaisinmestari myy Ramin Razinan suunnittelemia Intermezzon ihania Zoolighteja. Lapsille suunnattuun valaisinvalikoimaan kuuluu monia eri eläimiä ja värejä.
Koulaisen huoneeseen saa persoonallista otetta seinätarroilla. Liitutauluseinätarra on helposti kiinnitettävä, ja hyödyllinen myös muistitauluna. Liitutaulu-seinätarroja myy CDON.
Karttapallo omaan huoneeseen on opettava, hieno sisustuselementti ja toimii myös valaisimena. Adlibriksellä on myynnissä karttapallo, joka näyttää myös tähtitaivaan. Tähtitaivas tulee esiin pimeässä, kun taas päivänvalossa pallo toimii tavallisena karttapallona.
Finnish Design Shop myy Fatboy Junior säkkituolia monessa värissä.
Ja niitä leluja lahjaksi lapselle
Pienelle koululaiselle on arvokasta opettaa perinteiset leikit. Viimeistään esikouluiässä on hienoa päästä kilpailemaan hiekka- tai lumikasoihin suomalaisen Plastexin neppis-autoilla, kelkkiksillä tai mäkihyppääjillä.
Lelut ovat yleensä lasten toivelahjalistan ykkösiä. Uusia villityksiä tulee ja menee.
Nerf pyssyt voivat olla aktivoivia leluja jos kaverillakin on. Juokseminen ja sotaleikit on terveellistä kun saa raitista ilmaa, ja panokset eivät satu. Ihaile Coolshopin Nerf-pyssyvalikoimaa.
Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.