Joululahja nuorelle kaverille
Kaverien kesken on kiva vaihtaa lahjoja, mutta usein rahat ovat vähissä. Pienet ja halvat lahjat eivät kuitenkaan välttämättä ole krääsää, jolla ei tee mitään.
Vaate kaverille lahjaksi
Anna kaverille lahjaksi itse suunnittelemasi vaatekappale, esimerkiksi t-paita! Mikäli hankkit itsellesi samanlaisen vaatekappaleen, näihin sonnustautuminen on hauskaa puuhaa vaikkapa yhteisissä illanistujaisissa. Oman maun mukaan painatettavia t-paitoja myy netissä Spreadshirt. Samasta osoitteesta löytyy myös omalla aiheella painettavat rintamerkit ja pipot.
Ihokorut ovat kauniita ja suosittuja. Anna kaverille lahjaksi kaunis ja kestävä ihokoru Olennaisesta.
EMP myy erilaisia kuviollisia piilolinssejä. Hauska lahja kaverille!
Musiikkia kaverille lahjaksi
Vanhempia paremmin kaverin musiikkimausta tiedät sinä. Anna kaverille lahjaksi lempibändin musiikkia tai jokin fanituote. Musiikkia netistä voi tilata cdon.comista.
Jos kaverilla on iPod, voit antaa lahjaksi iTunesin lahjakortin.
Lahjaksi pientä ja tarpeellista
Kännykkää voi aina koristella. Osta tai tee itse kaverille söde kännykoru. Kaverin kännykkään voi tilata myös soittoääniä ja taustakuvia. Voit myös itse tehdä kännypussin huovasta.
Onko kaverin avaimet aina hukassa? Anna kaverille lahjaksi avaimenperä, joka hälyttää vihellettäessä.
Julisteilla saa oman tilansa itsensä näköiseksi. EMP myy julisteita ja lippuja. Jos juliste ei näytä tarpeeksi siistiltä, sen voi aina kehystää.
Lahjakori
Lahjakori on hyvä lahjavinkki jos haluaa antaa lahjaksi kaikkea pientä. Lahjakoriin voi pakata lahjansaajan herkkuja, esimerkiksi karkkia, sipsiä ja lempilimua.
Lahjakoriin voi laittaa myös erilaisia käsienhoitotuotteita. Käsirasva, viila, kynsisakset, kynsilakat, glitterit ja kynsikorut tekevät hienon paketin nätisti laitettuna. Netin kautta voi tilata Pretty.fi:sta tuotteita käsien ja kynsien hoitoon. Voit myös lupautua tekemään kaverille manikyyrin! Tulosta tästä Lahjakortti ja kirjoita siihen oma lahjasi.
Käsintehtyä lahjaksi
Voit itse ommella kaverille vaikka pipon tai kaulaliinan. Voit tehdä samanlaisen itsellesikin ja ootte ihan samiksii! Katso lisää vinkkejä itsetehdyistä lahjoista.
Koruja voi tehdä itse. Voit joko ostaa kaupasta valmiita settejä. Vaihtoehtoisesti voit jättää koruun vähän enemmän oman käden jälkeä, hanki esimerkiksi nahkanauhaa ja sido siihen kauniita kiviä, joihin voit maalata jonkin kuvion tai kirjaimia.
Myös itsetehtyä lautapeliä on kiva pelata yhdessä. Lautapelin saa entistä hauskemmaksi yhdistämällä siihen henkilökohtaisia juttuja ja kuvia. Ohjeenomaiset löytyvät sivulta itsetehdyt lahjat.
Jaa Twitterissä
riina kommentoi 25.11.2008 kello 17:28
aivan ihanii lahja vinkkei täällä KIITOS!!
Rosa kommentoi 28.11.2008 kello 18:49
itsetehty kännykkäkoru on tosi hyvä vinkki kavereille ! kiitos !
Anonymous kommentoi 1.12.2008 kello 12:02
Mmnojaa, en itse ainakaan menisi antamaan mitään itsetehtyä kaverille.
nuorri kommentoi 3.12.2008 kello 13:47
olisihan se kiva tehdä kaikenlaista .<: mutta kun ei osaa :’D lisää ideoita tänne !! :ppPPp. kännykkäkoru oli ihan ok vinkki <: mutta se on aika pieni ja tylsä lahja yksinänsä , jotkut kaverit saattavat ollakin sellaisia että “se oli pieni lahja” :// anna jokin laatikko jossa kaikenlaista . esim valokuvia teistä , itsetehtyä jotain hänelle , teidän omia juttujanne .. ite olisin todella liikuttunut ja onnellinen sellaisesta . se olisi aivan ihana.<’3
tytär kommentoi 5.12.2008 kello 18:47
voi tehdä vaikka sellaisen CD-kirja, johon pistää muovitaskuihin erilaisia CD.itä, jossain voi olla vaikka lempimusiikkia, jossain vaikka äänitettyjä ohjeita ittsetunnon parantamiseen, jossakin vaikka joku puhuttu tarinat tai muistelma.
Ja tietysti itse koristellut kannet ja sivut.
Random kommentoi 8.12.2008 kello 17:31
joo-oh.. lahjakori hyvä idea.. ^^ mässynmässyn joulukinkkua kohti.
D
Joku kommentoi 11.12.2008 kello 14:14
Hyviä lahjavinkkejä
Tässä jotain vinkkejä, mitä minä annoin tänä jouluna:
- suklaalevy ja jotkut kivan näköiset sukat (tavalliset tai esim. “pörrösukat”
- Lahjakortit
- Erilaiset rasvat ja saippuat
- kivan näköiset paidat
- Yövaatteet
- Pieni söpö pehmolelu
- erilaiset asusteet
- kauniita kynttilöitä
- hauskat aamutossut
Noita sitten yhdistelin kivoiksi paketeiksi
Itsetehtyjä:
- lasinen purkki, jossa kauniiksi koristeltuja (esim. sokerikuorrutteilla, nomparelleilla ja ranskanpastilleilla)pipareita
- kynttiläpurkit
- tyyny
- pehmolelut esim. pikkusisaruksille
- leivonnaiset jossakin kauniissa korissa tms.
Tässä jotain
joulune kommentoi 11.12.2008 kello 14:40
Minusta paras lahja ystävälle on sellainen, jolla on jotain merkitystäkin. Joku semmone lahja, joka herättää muistoja tai jotaki.
Viime vuonna kokosin kaverille valokuva-albumin ja isälle tein kans semmosen albumin, jossa kuvia ihan pikku lapsesta näihin päiviin asti.
joulune kommentoi 11.12.2008 kello 14:41
….niin ja tietenkin joku “sisäpiirivitsi-lahja” on mahtava!
Joulutonttu kommentoi 13.12.2008 kello 12:41
Yks näppärä lahja on taiteilla jotai jännää pipareita tehdessä. Jos ihan perus piparitalo tuntuu tylsältä, ni voihan sitä tehdä vaikka jonkinlaisen taulun (Kuten itse tein) liittyen esimerkiksi yhteisiin harrastuksiin tai yhdessä vietettyihin hauskoihin hetkiin liittyen.
allu kommentoi 31.10.2009 kello 14:06
miun mielestä noi useet lahjavinkit oli hyviä, mutta en mie kyl tiiä ostasinko kuitenkaan!
Kaveri kommentoi 22.11.2009 kello 8:35
En keksi kaverilleni yhtään joululahjaa, sillä kaverini ei toivo mitään mutta silti haluun antaa hänelle joululahjan. Oisko teillä mitään ideoita???
Tarviin niitä.
MINÄÄ kommentoi 26.11.2009 kello 14:05
No mun mielestä jotku kivat sukat ja suklaa on hyviä… Ei sen tarvii olla mikään iso mut se voi olla erikoinen, vaik siistin näkönen pipo tai pipareit(talo, koristeltuja tms). Sitte myös jos kaveril on joku lemppari artisti tai bändi, ni voi tehä kartongista sellasen albumin/kirjan ja sit laittaa sinne hirveesti kuvia, laulujen sanoja, ehkä haastatteluja… Että sellasta
MINÄÄ kommentoi 26.11.2009 kello 14:07
Tai sitten tehä sellanen ihan mini piparkakkutalo
sellanen ei ihan ihan mini vaan alle puolet sellasesta “normaali kokosesta”, se on helppo ja sillei…
Kaveri kommentoi 27.11.2009 kello 5:08
Noi on ihan kivoja ideoita, mun kaveri pitää tai pikemminkin rakastaa Cheekkiä. Cheekin DVD ois hyvä.
Kiitti ideasta.
Emmy kommentoi 28.11.2009 kello 19:17
ihania ideoita<3 Oisko hyvä semmone äitille ja isälle, että ois semmone pajukori, siihen tulee joku juoma juttu, sitte suklaata, tai jotain muuta karkkii. ja vaikka siihe sitte kummallekki semmoset ihanat tossut
Ja sitte. Mulla on 6 ihaninta ja parasta ystävää. Mutta en tiedä mitä niille keksisin.. rahastaki pulaa…
riia kommentoi 1.12.2009 kello 18:16
kivoja joululahja vinkkejä mut ois kiva jos niitä oois enemmän ja sillee e muttt akiiiiiiiiiiitooooooooooooo sssssss
Nuksu kommentoi 5.12.2009 kello 11:48
Ihania ideoita :3
Ystäväni kanssa pidämme leipomisesta, joten olisiko sellainen kiva lahja, että antaisin jonkun kokkauskirjan ja sitten kaikenlaisia herkkuja…? Ja ne olisi sitten vaikka jossain korissa.
Aino kommentoi 5.12.2009 kello 12:30
noo mä annan yhelle mun kaverille sellasen pannan ja ihanii värikkäitä pinnejä ja saippuan
onnea kaikille joululahja ostoksiin =)
toiselle annan pörrö sukat kynttilöitä ja sellaset kengän nauhat misssä on sydämmiä
ja kolmannelle leffalipun ja korvakorut
Bella kommentoi 10.12.2009 kello 18:39
hyviä ideoita täällä
mä ite taas kallistun tänä vuonna itsetehtyihin, ja ajattelin ostaa valkoisia mukeja joihin kirjoitan/koristelen itse jotain ja niiden sisällön täytän itsetehdyllä riisisuklaalla
ei mikään ihmeellinen, mut muki tulee aina tarpeeseen ja suklaa on ihan suussasulavan hyvää!
Aino kommentoi 11.12.2009 kello 14:20
toi on todella kiva lahja idea
bella
Esme kommentoi 28.9.2010 kello 17:27
Itsekin olen jouluihminen ja niin edespäin, minäkin kallistuin siihen että tänävuonna teen itselahjat, ja tässä sitä ollaan, päätin aloittaa 11 lahjan teon aikaisin jotta kaiken voi tehdä rauhassa ja hyvillä mielin.
Siispä minun ideani: Ompelen jokaiselle punaisen joulusukan jonka sisälle laitan kaikki lahjat, jokaiseen pakettiin on tulossa itsetehtyä toffeeta sellofanipakkauksessa ja sitten jokin itsetehty “varsinainen” lahja riippuen siitä mistä lahjan saaja pitää.
Ronja kommentoi 13.10.2010 kello 15:52
tosi huippuja ideoita täällä ! (: itse ostan parhaalle kaverilleni joka on todella eläin-rakas niin WWF:n lahjoituksen hänen nimissään. Onnea kaikille pian lähestyville joululahja ostoksille ! (;
Piiperoinen kommentoi 22.10.2010 kello 11:49
Yks hyvä lahjaidea on ITSEPIRISTYSKIRJA. Mun kaverit on tykänny, ei jätä ketään ilman hymyä ja paria kunnon repeilyä! niitä on näinä päivinä kai jo muutama erilainen.
TÄSOISPARIVINKKIÄ! *inkku* kommentoi 28.11.2010 kello 16:27
Kivoja ideoita täällä! Itte oon tehny kavereille joka joulu jotain pientä itte.. Oon tehny esim. tyynyliinan missä on ollu uppo-nalle runo( esim. ystävä on kuin koti siitä ei voi koskaan luopua ) , pussukan kankaasta johon liimasin kaverille joka tykkää paljon merkkivaatteista ni niitten merkkien logoja ja sit päällystin sen muovilla ja kovassa käytössä on ollut! (= Tänä vuonna aattelin tehä yhelle mun kaverille jolla on mopoauto ni sinne ensiapupakkauksen
sinne tulee kyllä laastareitakin mutta myös kynsiviila ja huulirasva ja jotain muuta mitä voi tarvita!((=
Nuorukainen kommentoi 6.12.2010 kello 17:13
Ajattelin itse tehdä kavereille MovieMaker:lla videon,jossa on minusta ja kavereistani kuvia ja meidän lempimuusiikkiamme.Kun olen videon saanut valmiiksi,ostan kaupasta paketillisen levyjä joihin voin videon laittaa tietokoneelta,tuskin kauheasti maksaa.Siinä voi olla iloa pidemmäksikin aikaa..(:
noble kommentoi 29.9.2011 kello 1:39
ite aattelin tehä semmosen kirjan mun kaverille, jos sit olis meijän kuvia ja sitten jotain lehdistä leikkattuja juttuja ja jotai muuta inside läppää, sit aattelin laittaa mukaan viel villasukat ja suklaalevyn(:
nallekarhu kommentoi 17.11.2011 kello 10:57
Kavereille myös hyviä lahjoja meikit, korut, pinnit, ponnarit, saippuat, hajuvedet, suklaa, karkki, leffaliput, lahjakortit, söpöt sukat, pehmolelut yms.
Emma kommentoi 30.11.2011 kello 16:13
No Mäkin ajattelin tänä vuonna kun on rahasta pulaa niin tehdä lahjat itse tässä pari ideaa
:
Jauhopää: ostaa perunajauhopurkin ja ilmapalloja laittaa sinne ilmapallon sissään jonkunverransopivasti peruna jauhoja laittaa kiinni piirtää kasvot ja vóila!
Koru ihanvain helmistä tehty (ei mistään värikkäistä 3 vuotiaiden hippusist aan vaikka mustista ja valkoisista helmistä)
Ponnarit (ei tietenkään itse tehtyjä
D paitssi jos osaa:)))
Puuroylläri
(joillekkin vähän vanhemmille voisi)
eli ostat pienen halvan (esim:) kauraryynipussin ja ostaa … tai tekee keskikokoisia hienoja pusseja kultanauhoillaan ja laittaa sinne ryynit
Hernepussi
ostaa kangasta ja heneitä…. ompelee pussin ja siihen päälle vaikka syrämmen ja tunkee sinne hernetä ja siinä se
vaikka pikkusiskolle
no en nyt jaksa miettiä enempää….
Emma kommentoi 30.11.2011 kello 16:14
ja…. ei tarvi huomauttaa kirjotus virheistä………
maitoposki kommentoi 1.12.2011 kello 7:27
emma: njaa.. en nyt ite ainakaa lähtis tekee ite mitää lahjoi herveet::DDd.dD:D::D:DD::D:D
maryjane kommentoi 10.12.2011 kello 12:00
Olisko kenelläkään mulle vinkkiä…??
oon ostanut Tiimarista semmoisen pahvisen poro -joulurasian, jonne oon nyt tehnyt leikekirjan, ja laittanut muutaman pienen tavaran, jotain insise läpä -kamaa…
edellisinä vuosina oon antanu saippuoita, shampoita, hajuvesiä, kultasepän liikkeistä tavaraa… Eli mikähän vois olla se tämän vuoden “PÄÄLAHJA”? mä en oikein keksi… Karkkiakin rasiasta löytyy jo… Olisko kellään ihanuudella apuja mulle? Kiitos ja hyvää joulunodotusaikaa kaikille!
maryjane kommentoi 10.12.2011 kello 12:09
Insideläppä -kamaa tarkoitin, siis…
maryjane kommentoi 10.12.2011 kello 12:13
niin, ja sen unohdin lisätä, että myös lahjakortit on koitettu…
frankiestain kommentoi 18.12.2011 kello 21:43
maryjane: käviskö esim joku kiva pipo, tai villasukat/pörrösukat, tai joku kiva kaulakoru?
itte oon ostanu mun parille kaverille “päälahjaksi” pipon, kirjan, kalenterin, dvd:n ja mukin
maryjane kommentoi 20.12.2011 kello 16:10
Kiitoos frankiestain, kaverille lähti DVD ja muki…
Hyvää joulua sulle!! : D