Jouluruoat
06.12.2007 21:48 muori
Vanhempieni luona on jouluisin seisovapöytä, koska kaikki ruoka ei mahdu ruokapöytään. Pöydässä istuu tänä jouluna vähintään yhdeksän ihmistä viisivuotiaasta pojastani 98-vuotiaaseen isoäitiini ja kaikilla on omat mieltymyksensä. Tänä vuonna joulua viettävät mummolassa lisäksi kaksi vauvaa.
Alkuruoan kalat ovat ihanaa herkkua. Viime vuonna joulupöytä oli tylsempi tapaus, koska olin raskaana ja graavit ja mädit olivat kiellettyjen listalla. Isäni on ehdottomasti maailman paras graavaaja ja hänen laittamansa lohet ja siiat sulavat kielellä. Viime vuosina hän on laittanut tavallisen graavilohen lisäksi myös rosépippurigraavia.
Pöydässä on tietenkin myös kolmenlaista mätiä: muikun, siian ja kirjolohen. Viime vuosina äitini on tehnyt kirjolohen mädistä terriiniä, joka on todella hyvää. Mieheni opetti koko perheen syömään muikunmätiä, kermavaahtoa ja sipulia hapankorpun päällä.
Myös sillit kuuluvat joulupöytään. Meidän tapauksessa sillejä on pöydässä ainakin viittä eri lajia. Ja sillien kanssa uusia perunoita, nam. Joka vuosi äitini kertoo joulupöydässä kuinka minä en eräänä vuonna syönyt kuin kaksikymmentä uuttaperunaa.
Lämpimistä ruoista odotan eniten omaa sekoitustani. Kasaan porkkanalaatikosta, purkkiherneistä ja kinkun ”liemestä” tehtyä kastiketta läjään lautaselleni. Herneet ovat minun ja veljeni intohimo, mutta siskoni inhokki. Jos kinkku on kosteaa, on myös se ihana makuelämys.
Kaikille oma versionsa on tärkeää. Kun kaikki asuimme vielä kotona, piti pyttipannua laittaa kolmea eri lajia; minä en syönyt sipulia, veljeni ei syönyt makkaraa (mutta onnesi vielä pekonia siihen aikaan) ja loput halusivat pyttipannuun makkarat, sipulit ja pekonit.
Jouluna äitini laittaa veljelleni oman kalkkunan (jota myös muut saava syödä) ja siitä tietenkin oman kastikkeensa, koska veljeni lopetti punaisen lihan syömisen joku vuosi sitten. Ja famulle laitetaan lipeäkalaa, jota kukaan muu ei edes maista.
Ruoka näyttelee isoa osaa joulussamme. Mieheni alkoi dieetille 24.11., jotta voisi hyvin mielin lihota jouluna vakio viisi kiloaan. Tämän käytöksen epäterveellisyyden esilletuominen ei ole suotavaa.
Jaa Twitterissä