Uusi joulu, uudet kujeet
06.10.2008 18:28 muori
Edellisestä joulusta selvittiin kunnialla. Syötiin itsemme ähkyisiksi, pukki kävi ja lasten lahjoja ihmeteltiin loppu ilta.
Nyt alkaa taas joulu kurkkimaan syksyn takaa. On alettava suunnittelemaan joulun vierailuaikatauluja ja lahjoja.
Vierailuaikataulu alkaa pikkuhiljaa hahmottua. Pukkikin on jo tilattu. Muuton takia asumme nyt lähempänä vanhempiani, joten tästä näyttää tulevan ensimmäinen jouluyö omassa kodissa. Kaikkina edellisinä jouluina olemme majoittuneet joukolla vanhempieni luo.
Joululahjojen ostaminen alkaa yleensä minun kohdallani Stockan hulluilta päiviltä. Se on ainoa ale, jota harrastan. Ja siellä annan itseni irrotella. Vaikka kyseessä onkin vain markkinointikikka, annan itseni langeta alennuksiin.
Tällä viikolla ostosnautinto on edessä. Lasten lelu- ja kirjaosastot on ehdottomasti käytävä läpi. Ja niin myös koko muukin tavaratalo.
Kodin Ykköseen oli muuten jo ainakin pihavalot tulleet myyntiin. Minusta joulun koristelua ei saa langeta suunnittelemaan liian aikaisin, muuten into voi loppua kesken. Sitä odotan ainakin marraskuulle.
Nyt vain toivotaan, että pitkästä aikaa saataisiin valkea joulu.