Piparkakkutalo

07.11.2008 9:46 muori

Kaupat täyttyvät jo myös jouluruoista. Tämän vuoden ensimmäiset piparkakut leivottiin tiistaina. Jokainen piparinpaisto on harjoittelua siihen suureen eli piparkakkutalon rakentamiseen.

Viime vuonna jäi piparkakkutalo rakentamatta, mutta taas tänä vuonna on suuret suunnitelmat. Aluksi mies aina kaavailee rakentavansa itse suunnittelemansa talon, mutta koska virallisia piirustuksia ei joulukuun puoliväliin mennessä saada pöytään, kaivan netistä tai lehdistä valmiit ohjeet. Tuhisten mies suostuu rakentamaan valmisohjeistakin jotain.

Hitaasti ja varmasti palat leikataan ja paistetaan. Leikkimiselle ei ole sijaa tässä vaiheessa, sillä muuten suunnitelma voi tuhoutua. Miehen tehtäväksi siunaantunut sokerin sulatus ja sillä liimaaminen on vakavaa hommaa. Kaikkien on varottava, sillä hänellä on käsissään jotain kuumaa. Muiden on tuettava piparinpalasia ja tehtävä se huolella. Ok, on ihan hyvä antaa hänellekin vähän valtaa, edes pipareiden paistossa.

Ongelma muodostuu kun minä lasten kanssa haluaisin osallistua piparkakkutalon lopulliseen asuun. Aluksi mies rakentaa taloa yhdessä, mutta kun koristeluun ei varata kahden päivän suunnitteluaikaa ja namuja asetellaan piparinpintaan melko sattumanvaraisesti, mies siirtyy mököttämään, koska emme noudata yhteistä suunnitelmaa.

Piparitalon rakentaminen on kuitenkin hauskaa ja miehen käytös antaa siihen vain huvittavan säväyksen, jolla pääsee jatkossa piikittelemään. Tänä vuonna olisi kiva saada parhaat palat videolle ja kaivaa ne esiin kun minua väitetään vaikeaksi.

Lopullisesta talosta otetaan kuvia eri suunnista ja heti aletaan suunnitella seuraavan vuoden teosta. Sehän voisi olla vaikka linna! Talo seisoo pölyttymässä yli uudenvuoden ja sitten sitä saa syödä.

Kun esikoisemme oli parivuotias, hän hiipi salaa imemään sokerimassaa piparkakkutalon savupiipusta. Yäk. Voi sitä riemua kun piparitalo vihdoin syötiin.

Kommentit

Yksi kommentti artikkelista “Piparkakkutalo”

Tilaa tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä

  1. jooooo kommentoi 23.12.2008 kello 18:03

    jooooo

Kommentoi


Joululahjat ja joululahjaideat Joululahja.org © 2007 Joulupukinpaja, joulupukinmuori ja tontut.