Joulupukki paljastui

26.11.2009 21:22 muori

Ei tarvitse enää jännittää milloin voin kertoa totuuden Joulupukista ekaluokkalaisellemme. Totuus Joulupukista paljastui tänään.

Poikamme kysyi suoraan: ”Äiti, onko Joulupukki olemassa?” Sydämeeni sattui, mutta sain sanottua, ettei se oikein ole. Vähän aikaa prinssimme tuijotti minua miettien uskoako vai ei. Vakuutin hänet ja kysyin mistä hän päätteli näin.

Yksi koulukaveri oli nähnyt lahjojen säilytyspaikan kotona ja toisen kohdalla Joulupukin parta oli irronnut edellisellä vierailulla. Olisi ollut mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa lasten keskusteluja.

Nopeasti silmissä kasvanut poika tiesi heti, että lahjat tulevat vanhemmilta ja loppupäivän sai kuulla pilalauluja Joulupukista.  Olemassaolon keskustelut on käyty myös hammaskeijusta ja pääsiäiskukosta, ehkä ne pehmittivät iskua sekä äidille että lapselle.

Kokonaisuudessaan paljastus sujui hyvin, mutta voi olla, että jatkoa on luvassa. Sovimme, ettei totuutta tarvitse paljastaa kaksivuotiaalle pikkuveljelle.

Kommentoi

pakollinen

pakollinen, ei näy


Joululahjat ja joululahjaideat Joululahja.org © 2007 - 2010. Ota yhteyttä.