Joulupallot
13.11.2009 13:03 muori
Kävin tänään Stockan Argos-hallissa joulupallo-ostoksilla. Kuten lähes joka vuosi, sain taas mukaani muutaman ihanan joulukuusenkoristeen. Haluan pitää joulukuusessani yllä tiettyä värimaailmaa, joten mikä vaan ei kelpaa. Käytännössä koristeiden on oltava punaisia tai kullansukuisia.
Vanhempieni joulukuusessa on muutama koriste isoäidiltäni 1900-luvun alkupuolelta. Oli kiva katsella kuinka Stockalla oli kokonainen pöydällinen erittäin samantyylisiä hopeisia koristeita. Jos lähtisin rakentamaan uutta joulukuusityyliä, voisin helposti sortua tähän. Hyllyiltä löytyi myös upeita lasisia joulukäpyjä, jotka olisivat halunneet mukaan, mutta pysyin kovana.
Tämän vuoden joulukoristeväri tuntuu olevan valkoinen. Valkoisia koristeita on paljon ja ne ovatkin hyvän näköisiä, mutta eivät istu kaiken kanssa yhteen. Lähes kaikkiin valkoisiin koristeisiin on yhdistetty kimalletta jossain muodossa. Sen sijaan syvän punaiset koristeet ovat kadonneet.
Minun silmääni sattui, että joulupallot eivät ole palloja tai käpyjä; ne ovat värikkäitä joulukenkiä, hylkeitä, lintuja, perhosia, sukkia, muffinsseja jne. Omaan makuuni tämä ei iske, mutta monella oli kädet täynnä pastellinvärisiä joululeivoksia kuusen oksille.
Ehkä nyt on muotia tehdä kuusesta sekatavarakauppa. Eikä se minulle kuulu millainen kuusi kenenkin kodissa on. Joka tapauksessa joulukoristeissa on tunnetta. Lapset katselevat koristeita vuodesta toiseen ja kiintyvät niihin. Aikuisina he valitsevat oman tiensä, mutta ehkä tutun koristeen näkeminen saa lämmön sydämeen.
Jaa Twitterissä