Joulun järjestelyt
05.12.2007 9:38 muori
Nyt ovat joulutähdetkin ikkunoissa. Viime tai toissavuonna ostin Stockalta ihanan punaisen joulutähden. Sen tuoma tunnelmallinen valo on hurmaava. Enkelikellotkin on koottuna, nyt vain pitäisi löytää jostain sopivia kynttilöitä niihin.
Joulukoristelun ja -siivouksen lisäksi en joudu paljoa joulujärjestelyihin panostamaan, me kun vietämme koko joulun mummoloissa. Viimeistään aattoaamuna lähdemme omien vanhempieni luokse aamupuurolle ja vietämme siellä koko aaton. Siellä syödään ja joulupukkikin varmaan pääsee kyläilemään.
Joulupäivänä pakkaamme pojat ja lahjat autoon ja ajelemme mieheni vanhempien luokse. Siellä syödään jouluherkut ja varmaan availlaan toinen setti lahjoja. Sitten vihdoin illalla kotiin ja joulu onkin yhtäkkiä ohi. Onneksi kaikki asumme sentään pääkaupunkiseudulla.
Harmillista tässä järjestelyssä on, että missään vaiheessa ei pääse kunnolla rentoutumaan ja vain olemaan, mikä minun mielestäni on yksi joulun parhaista puolista. Jatkuvasti on valmistauduttava seuraavaan tapahtumaan. Aikaisempina vuosina vietimme jouluaaton kummassakin mummolassa, mutta se kävi jo liian rankaksi.
Tänä aamuna poikani ehdotti, että viettäisimme joulun kokonaan kotona. Itse en ole valmis siihen. En voisi kuvitellakaan joulua ilman äitini joulupöytää ja perhettäni. Aikaisemmin syksyllä kerkesin jo herättelemään toiveita jouluyön vietosta kotona kun katselimme asuntoa vanhempieni läheltä, se meni kuitenkin sivu suun.
Sentään tänä vuonna jouluun voi valmistautua jo edellisenä viikonloppuna. Muutama vuosi sitten jouluna oli vain yksi vapaapäivä, se jätti aika kylmäksi.
kukkuu kommentoi 31.10.2008 kello 13:46
läpäläpälääläääääääääääää