Isänpäivälahja 2017 – ideoita lahjaksi isälle

27.10.2017 13:07 Muori

isanpaivalahja 2017

Isänpäivä on taas nurkan takana – mikä lahja isälle? Tässä parhaat vinkit ja ideat lahjaksi isälle. Linkit vievät yhteistyökumppaneiden sivuille.

Kirja on vuodesta toiseen isänpäivälahja nro 1. Vuoden uutuudet ja historia-aiheiset kirjat ovat erityisen suosittuja. Tänä vuonna mielenkiintoisia elämänkertoja ovat esimerkiksi Leevi and the Leavingsin Gösta Sundqvist, tai Spede, nimittäin. Reijo Mäen uusin Vares on Kakolan kalpea, Dan Brownilta on tullut Alku, Remekseltä on tänä vuonna ilmestynyt Vapauden risti ja Jens Lapidukselta Top Dog. Suomi100 kunniaksi voi antaa vaikkapa Tuomas Kyrön kirjan Mielensäpahoittajan Suomi. Jos isä istuu paljon autossa, äänikirja on mahta lahjavinkki. Sinuhe Egyptiläinen tai Japanin kielikurssi ovat lahjaideoita.

Lehtitilaus on aina ajankohtainen, ja jatkaa antamistaan vielä isänpäivän jälkeenkin. Anna isälle lahjaksi historia- tai tekniikka-aiheinen lehtitilaus tai Glorian Ruoka ja Viini -lehden tilaus. Lehtitukussa on kymmeniä suomalaisia ja ulkomaalaisia lehtiä tilattavaksi, joten jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Useissa lehtitilauksissa tulee mukana myös tilaajalahja.

http://www.e-ville.com/img/p/13141-55898-thickbox.jpgElektroniikka on nykyaikaa, eikä ilman sitä enää tahdo pärjätä. Edelleen pinnalla ovat älykellot ja älyrannekkeet, joiden avulla on helpompi pysyä hyvässä kunnossa.

Kännykät ja muu kannettava elektroniikka kaipaa usein vara-akkuja ja kestäviä latausjohtoja, niitä voi tilata e-Villestä.

TrackR Bravo on bluetooth-laite tavaroiden jäljittämiseen. Lisää läpyskä avainnippuun, ja avaimet eivät enää huku kenkiin tai lelulinnoihin.

Aineettomat lahjat ovat muutenkin jatkuvasti suositumpia. Yhteiset liput lätkä- tai korismatsiin, venemessuille tai muuhun tapahtumaan on yhä suositumpi isänpäivälahja sille, jolla on jo kaikki tarpeellinen. Myös ravintolaillallinen piristää kummasti. Ja jos oikein haluaa hemmotella, voi varata ihanan Luxholidaylta mökin kotimaasta, Eckerö Linelta risteilyn naapuriin tai viikonlopun Naantalin Kylpylästä.

partaPartojen kulta-aikana monelle isälle kelpaa varmasti lahjakortti partaparturiin tai Bangerheadista kunnon parranhoitotuotteet.

Moni mies toivoo lahjaksi niitä kalsareita ja sukkiakin, eipähän tarvitse itse lähteä kauppoja kiertämään. Timarcossa on kattava valikoima laadukkaita alusvaatteita ja lahjasettejä.

Vaatelahjat pysyvät hyvinä ja usein tarpeellisina lahjoina vuodesta toiseen. Paidat ovat yleensä helppo lahja miehelle, housut taas haastavampi. Isälle voi tilata vaatteita lahjaksi Booztista, jossa on laaja kauluspaitatarjonta.


Katso lisää lahjavinkkejä sivuilta

Parhaat isänpäivälahjat - joululahja.org

Mitä lahjaksi miehelle? Katso parhaat lahjaideat miehelle!

Tallenna

Kommentoi

pakollinen

pakollinen, ei näy


*/

Joululahjat ja joululahjaideat Joululahja.org © 2007 - 2010. Ota yhteyttä.