Kaunis paketointi
Perinteistä paketointia voi tehdä eri tavoin. Käytä lahjapapereiden lisäksi myös muita materiaaleja paketointiin.
Jos paketoitava lahja on haastavan muotoinen, laita se ennen paketointia vaikkapa pahvilaatikkoon. Toki kaunis laatikko käy itsekin paketista.
Myös pehmeät paketit on hyvä tukea ennen paperiin käärimistä. Esimerkiksi nallen voi kääriä hyvin aaltopahviin tai muuhun tukevampaan. Näin paketti ei repeile ennen avaamista.
Materiaalien hyödyntäminen
Silkkipaperilla päällystetyt lahjat ovat herkkiä.
Silkkipaperia voi käyttää usemmassa kerroksessa, jotta se olisi peittävämpi ja kestävämpi.
Yhtenäisen, mutta erilaisen pakettikasan saat käyttämällä erivärisiä silkkipapereita eri lahjoihin. Materiaali yhdistää paketit visuaalisesti.
Värikoodauksella voi myös erottaa eri lahjansaajien paketit, mikä helpottaa pikkutonttujen jakamistyötä.
Kankaasta saa hienoja paketteja.
Kangasta voi käyttää perinteisellä tavalla ja siitä voi rakennella myös pussukoita hankalasti paketoitaville lahjoille.
Askartelukartonkia voi myös käyttää lahjapaperin tavoin. Ylimmän kuvan pienempi paketti on paketoitu askartelukartongilla.
Kaupoista löytyy eripaksuisia ja eri materiaaleista valmistettuja lahjanaruja. Lahjanarun sijaan voit käyttää myös kangasnaruja, villalankaa tai johdonpätkiä. Eikä paketti aina edes kaipaa naruja.
Itsetehdyt pakettikortit ovat näyttäviä, etenkin jos ne ovat samassa linjassa lahjapaperin kanssa.
Erilaisia pakettikorttien ohjeita löytyy paketointi-sivuilta.
Jaa Twitterissä

nallekarhu kommentoi 17.11.2011 kello 10:29
iha kivoja ideoita… tosin kuten sanoin jo niin mitä järkeä paketoida kauniisti pakettaja, jotka rikotaan heti !
en ymmärrä.. onhan se kuitenkin kauniin näköistä jos on kauniisti pakattu, mutta silti en ymmärää mitä järkeä siinä on
nallekarhu kommentoi 17.11.2011 kello 10:29
ymmärtää* sori nämä mu kirjotusvirheet, mut tää näppäimistö ei toimi hyvi
:D::D:D:D
Erika kommentoi 13.12.2011 kello 5:41
Mitä järkeä paketoida kauniisti? Yhtä hyvin voi kysyä, mitä järkeä on kattaa pöytä kauniisti tai asetella ruoat tarjoiluastioihin ja koristella ne – syödäänhän ruoatkin lähes heti pois ja taitellut lautasliinat liataan… Silmän ilo ja pienet kauniit esteettiset asiat kun vaan tuovat useimmille mielihyvää, muuten näin harmaassa arjessa