Anna lahjaksi hyvinvointia purkissa! Itsetehdyt voiteet ovat mahtava lahja siskolle, ystävälle, äidille tai miehelle.
Sekoita aineet ja laita ne kauniiseen purkkiin. Voit purkituksessa hyödyntää vanhoja kosmetiikkapurkkeja tai pilttipurkkeja. Hieno etiketti kruunaa lahjan.
Mulletoi myy apteekkarin matkasettiä, jossa on pieniä itsetäytettäviä pulloja etiketteineen.
Kirjaa myös tuotteisiin mitä ne sisältää, sillä lahjansaaja voi olla allerginen jollekin ainesosalle.
Lue ohjeet, kuinka tehdä lahjaksi itsetehdyt rasvat, kylpysuolat ja muut ihonhoitotuotteet.
Ohjeita rasvojen tekoon
Tee tuotteita tarvittava määrä soveltaen ohjeiden mittoja. Katso sivun lopusta, mistä voit hankkia raaka-aineet itsetehtyihin ihonhoitotuotteisiin.
Huulibalsami:
1dl öljyä (esim. manteli)
0,5dl mehiläisvahaa
Väriä varten voit lisätä seokseen vanhojen huulipunien jämiä. Mehiläisvaha pitää sulattaa vesihauteessa. Kaada huulirasva purkkeihin ennen jäähtymistä.
Puhdistusvoide herkälle iholle:
3rkl kookosöljyä
1rkl raakahunajaa
1rkl ruokasoodaa
Puhdistaa ja kosteuttaa herkkää ihoa.
Savinaamio:
1dl betoniittisavea
0,5dl vettä
0,5dl omenasiideriviinietikkaa
Lisäksi hunajaa tai eteeristä öljyä
Inkivääri-sokeri-kuorintavoide kasvoille:
0,5dl kookosöljyä
1rkl silputtua inkivääriä
0,5dl manteliöljyä
1,5dl hienoa sokeria
0,5dl suolaa
muutama tippa eteeristä öljyä
Lämmitä ensin kokoosöljy ja inkivääri yhdessä. Lisää sokerit ja suolat kun seos ei ole kuumaa. Kaikki eivöt pidä suolasta kuorintavoiteessa, joten voit korvata sen sokerilla. Tummemman kuorintavoiteen saat käyttämällä tummaa sokeria
Laventeli-merisuola-kuorintavoide:
1dl karkeaa merisuolaa
1dl hienoa merisuolaa
1/4dl öljyä
1-4 tippaa eteeristä öljyä (laventeli)
Vartalovoi:
2dl kaakaovoita
0,5dl kookosöljyä
1/2tl vaniljaa
1dl manteliöljyä
Kosteusvoide vartalolle:
2dl Shea-voita
1dl kokoosöljyä
1dl manteliöljyä
2dl hienoa sokeria
0,5dl manteliöljyä
muutama pisara piparminttu-eteeristä öljyä
Kylpysuola:
2dl Epsom-suolaa
2dl merisuolaa
1rkl kanelia
Osa ihonhoitoon käytettävistä raaka-aineista on jäähtyneenä erittäin kovaa, kuten mehiläisvaha tai kookosrasva. Jotta saat aineet hyvin sekoitettua keskenään, sulata ne ensin vesihauteessa.
Jäykkien raaka-aineiden sekotus: Laita kuumaa tai kiehuvaa vettä kattilaan. Laita sekotuskulhon kattilaan ja raaka-aineet kulhoon. Hämmennä kunnes aineet sulavat ja sekoituvat keskenään. Varo veden joutumista kulhoon.
Mistä aineet itsetehtyihin rasvoihin?
Kokeile itse eri yhdistelmiä, ja löydä sopivat yhdistelmät omatekoisiin rasvoihin ja vartalonhoitotuotteisiin. Seuraavassa tietoa tuotteista, joita voit käyttää ja mistä niitä saa
Luomutallista mm.
Kaakaovoin sanotaan olevan ylivoimaisesti paras ihon kosteuttaja ja pehmentäjä. Kaakaovoi sulaa kehon lämmöstä ja imeytyy hyvin ihoon. Raskaana olevat naiset ovat jo pitkään käyttäneet kaakaovoita estämään ja hoitamaan raskausarpia.
Magnesiumsulfaattia eli epsom-suolaa voi käytää mm. kylpysuoloihin, jalkakylpyihin, ihon kuorintaan ja puhdistamiseen, kasvonaamioihin sekä hiusten ja hiuspohjan hoitoon. Suolan sanotaan mm. rentouttavan lihaksia, pehmentävän ihoa, auttavan turvotuksiin, ja antavan hiuksiin tuuheutta.
Käytä bentoniittisavea voi käyttää esim. ihonaamioon.
Kookosöljy on erittäin tehokasta ihonhoidossa. Siitä voi valmistaa hiusnaamion, sitä voi käyttää kosteusvoiteena, hierontaöljynä sekä aurinkosuojana tai hoitamaan auringon vaurioittamaa ihoa. Kylmäpuristettu kookosöljy.
Avokadoöljy sopii hyvin ihonhoitoon sen runsaan vitamiinipitoisuuksien vuoksi, sillä se sisältää A-, B-, D-, E- ja K-vitamiineja sekä linolihappoa ja lesitiiniä. Avokado sopii oikein hyvin iholle esim. auringonoton jälkeen.
Apteekkituotteet
Manteliöljyä on koostumukseltaan kevyttä ja hyvin imeytyvää. Se suojaa ja ravitsee ihoa ja edistää verenkiertoa, minkä vuoksi sitä on käytetty hieronta- ja kylpyöljyissä, huulivoiteissa, puhdistusvoiteissa, vauvanhoitotuotteissa, kasvonaamioissa sekä hiustenhoitotuotteissa. Sisältää runsaasti A- ja E-vitamiinia ja kosteuttaa tehokkaasti kuivaa ihoa. Manteliöljyä suositellaan herkälle iholle, myös vauvan ihonhoitoon ja meikinpoistoon. Myös kuivia hiuslatvoja voi käsitellä manteliöljyllä.
Muut
Sheavoi sisältää luonnostaan paljon vitamiineja kuten A, E ja F. Se hoitaa, kosteuttaa, vahvistaa sekä suojaa ihoa kylmältä ja kuumalta (sisältää luonnollisen aurinkosuojakertoimen 4), tervehdyttää rikkinäistä ja ärtynyttä ihoa. Ihoa vahvistavan ja elastisuutta lisäävän vaikutuksensa vuoksi se on hyödyllinen myös raskausarpien ennaltaehkäisyyn ja jo syntyneisiin arpiin. Käytä saippuoihin ja voiteisiin lisäämään hoitavuutta tai sellaisenaan iholle. Sopii hyvin myös vauvojen ihon hoitoon. Sheavoita saa ekolosta.
Mehiläisvahat ja hunajat Lahtisen Vahavalimosta.
Kokeile myös marjarouheita kuorintavoiteisiin.
Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.